Tuorein sisältö

Vierivä kivi ei sammaloidu - brittiläisen hard rock -veteraanin uutinen yllättää

Tänään klo 00.07 | Luettu: 303 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Hard rock -veteraani Deep Purple on jo vuodesta 2017 kiertänyt "The Long Goodbye" -nimikkeen alla. Basisti Roger Gloverin mukaan bändillä ei ole kiinnostusta julkaista viimeistä keikkaa, vaan jatkaa eteenpäin ja jossain vaiheessa vain soitto loppuu, syystä tai toisesta.

SiriusXM:n "Trunk Nation With Eddie Trunk" -haastattelussa Glover toteaa keikkojen jäävän kuluvan vuoden osalta vähiin, sillä yhtye on työstänyt uutta materiaalia. Uuden albumin olisi tarkoitus ilmestyä ensi vuoden aikana. Kyseessä on yllättävä uuutinen, sillä Deep Purplen edellinen albumi ilmestyi heinäkuussa 2024! Veteraaniorkesteri on julkaissut 2020-luvulla jo kolme albumia. Melkoista tahtia, kun puhutaan 80-vuotiaista rokkiukoista.

"Se on meissä, kirjoitamme uutta musiikkia. Vaikka en olisi bändissä, tekisin silti uusia biisejä ihan vain omaksi iloksi. Tavoite on olla toistamatta itseään loputtomiin, etsiä uusia tapoja toimia hard rock -bändinä. Se tuntuu onnistuvan. En tiedä, miten me sen teemme, se tuntuu tapahtuvan ihan luonnostaan".

(Blabbermouth.net)





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Chief of War 3/9: Ka... Mikkelin Dinosaurock... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova