Progressiivisen metallin suosikkiryhmä helmikuussa kolmelle Suomen keikalle
Progressiivisen uuden metallin ehdottomiin tähtiin lukeutuva Leprous tuo kiertueensa Suomeen helmikuussa 2026.
"Melodies Of Atonement" -albumiin liittyvän Euroopan-kiertueen toisen osan keikat nähdään Suomessa 12. helmikuuta Tavara-Asemalla Tampereella, seuraavana päivänä Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, ja kolmen keikan vierailu Suomessa päättyy Seinäjoen Rytmikorjaamolle ystävänpäivänä 14. helmikuuta. Kaikkien keikkojen liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina 12. syyskuuta kello 11 täällä.
Vuonna 2001 Norjan Notoddenissa perustettu yhtye on alusta asti kulkenut omaa polkuaan. Leprouksen voima on nimenomaan alati tapahtuva muutos. Tämä näkyy niin bändin musiikillisissa vaikutteissa laidasta laitaan kuin bändin tavasta yhdistellä tuoreella tavalla kulloinkin parhaaksi kokemansa vaikutteet Leprouksen musiikiksi.
"Olemme seikkailunhaluisia emmekä halua toistaa itseämme. Me kyllästymme helposti, jos pysymme samassa musiikillisessa tunnelmassa liian pitkään. Siksi tutkimme uusia suuntia, mutta säilytämme samalla Leprousin ytimen. Vaikka tämä on uusi suunta, en usko, että fanien on vaikea päästä mukaan. Levy on uusi, mutta ei tunnu turhan riskialttiilta. Se on helposti lähestyttävä – ehkä helpoin, jonka olemme tehneet".
Kevään kiertueen lämmittelijä vahvistetaan myöhemmin.
Leprous
+ support
12.2.2026 – Tavara-Asema, Tampere
13.2.2026 – Vanha ylioppilastalo, Helsinki
14.2.2026 – Rytmikorjaamo, Seinäjoki

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti