Positiivista outoilua tarjolla - Wöyh! julkaisee sekoituksen wöyhöprogea ja oopperawöyhötystä
Progressiivisen rockin kotimainen muutosvoima Wöyh! julkaisee kuudennen albuminsa "Wooppera" perjantaina 5.12.2025.
Wöyh!in tarinallinen linja jatkuu uudella studioalbumilla Wooppera, jolla yhtye leikittelee tuttuun tapaansa progressiivisen musiikin säestyksellä.
Antti ja Jussi Hyyrysen sekä tällä levyllä nyt myös Antti Pitkäjärven säveltämät kappaleet ovat ikään kuin oopperan erillisiä näytöksiä, joissa kaikissa kerrotaan yksi tarina. Kappaleissa esiintyy erikoisia arkkityyppisiä hahmoja, joiden edesottamuksissa on kaikille jotakin perin tuttua ja inhimillistä.
"Wöyh!-ooppera eli tuttavallisemmin Wooppera on osa vuosisataista jatkumoa. Me nousemme myös estradille esittämään juonellisia lauluja osin aika dramaattisinkin keinoin. Albumin nimikappaleen kertosäkeen mukaisesti haluamme kutsua kaikki mukaan wöyhöprogen maailmaan", valaisee Jussi Hyyrynen.
Antti ja Jussi Hyyrysen vuonna 2011 perustama progressiivisen rockin kokoonpano Wöyh! on saavuttanut vankan fanikunnan rockyleisön keskuudessa yli genrerajojen. Korkean teknisen ja taiteellisen tason lisäksi perimmäinen suosion syy on wöyhömäisessä asenteessa, mikä liittyy oleellisesti energisiin lavaesiintymisiin.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti