Tampere City Festival juhlitaan myös ensi vuonna
Huikean suosion elokuussa saanut Tampere City Festival pidetään myös ensi vuonna Messu- ja Urheilukeskuksen alueella. Tapahtuma keräsi elokuussa kaikkiaan noin 32 000 festarivierasta.
"Tampere City Festival toteutettiin nyt ensimmäistä kertaa ja se onnistui heti yli kaikkien odotusten. Ensi vuodelle tavoittelemme vahvaa kasvua ja 40 000 kävijän rajan ylitystä", kertoo promoottori Kalle Keskinen.
Tampere City Festival toteutuu myös ensi vuonna elokuun toisella viikolla. Tapahtuman Blind Bird -liput tulevat myyntiin Tiketissä kahden viikon ajaksi maanantaina 15. syyskuuta.
Tampere City Festival on Helsingissä jo kahtena kesänä menestyksekkäästi järjestetyn Helsinki City Festivalin sisartapahtuma. Luvassa on hyväksi todetun konseptin mukaisesti myös ensi vuonna menestysartisteja 1990-luvulta nykypäivään.

![]() |
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti