Tuorein sisältö

Nightwish-Holopaisen pää räjähtää uusista ideoista

24.02.2009 klo 15.36 | Luettu: 2738 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

FemaleFirst on haastatellut Nightwish-nokkamiestä Tuomas Holopaista.

Holopainen kertoo Made In Hong Kong (And Various Other PlacesI-uutuusalbumin idean lähteneen levy-yhtiön suunnalta. Mies ei ollut aluksi kovinkaan innoissaan livetaltioinnista mutta koska seuraavaa studioalbumia joudutaan odottamaan, markkinoille piti saada jotain uutta.

Kysymykseen Anetten sopeutumisesta bändiin Holopainen toteaa homman sujuneen hienosti. Aika on ollut palkitsevaa mutta myös työntäyteistä. Parin kuukauden tauon jälkeen jatkuva maailmankiertue on ollut pääosin hienoa aikaa mutta myös huonoja hetkiä on osunut kohdalle. Holopainen myöntää viime vuoden kiertueaikataulun olleen jo liian tiukka. Porukka alkoi olla jo valmista pakkolepoon, joten pieni kiertuebreikki tulee tarpeeseen.

Uudesta materiaalista Holopainen toteaa päänsä olevan räjähdyspisteessä uusien ideoiden johdosta. Uutta työstetään kaiken aikaa mutta ainakaan vuoteen bändi ei ehdi studioon. Kiertue hodietaan ensi alta pois, sitten keskitytään uuteen levyyn - ehkä lyhyen tauon jälkeen.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pelastajat jälleen S... The Love Guru on vuo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova