Tuorein sisältö

Alakulovaroitus annettu, Kaunis Kuolematon hukuttaa kuulijan elämänvirtaan

17.10.2025 klo 16.30 | Luettu: 384 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kohtalokkaan synkkä Kaunis Kuolematon julkaisee ensimmäisen singlen marraskuussa ilmestyvältä "Kun valo minussa kuoli" -albumiltaan.

"Kappale kertoo, kuinka syvälle olet hukkunut elämänvirtaan"

Vuodesta 2012 lähtien Kaunis Kuolematon on kasvanut, monipuolistunut ja luonut äänimaailman, joka nappaa kiinni musiikin ystävistä hyvinkin laajalla kaarella. Bändin viides albumi "Kun valo minussa kuoli" kuoli ilmestyy marraskuun 28. päivänä. Levyn julkaisee saksalaisyhtiö Noble Demon.

Albumin ensimmäinen singlelohkaisu Merta ilmestyy tänään perjantaina 17. lokakuuta.

Kappale kertoo, kuinka syvälle olet hukkunut elämänvirtaan; kaikki arkinen on vienyt sinut todellisuuteen ja tilanteeseen, josta itseäsi et enää tunnista. Mielen merta, loukku, josta on vaikea etsiä ulospääsyä ja hahmottaa, mitä oikeasti itse olet ja mitä oikeasti elämältä haluat.

Mukana ovat kaikki Kaunis Kuolematon -yhtyeen elementit, ne puolet, mitä tuleva albumi tulee tarjoamaan. Bändi lupaa pitkäsoitolta paatosta, raskautta, rauhallisuutta, kaunista melodiaa ja kahden eri laulutyylin vuorovaikutteisuutta.

Kun Valo Minussa Kuoli Tour 2026

La 03.1. Helsinki, Tavastia (levyjulkkarit, erikoistuplasettikeikka)
Pe 09.1. Tampere, TalviHelvetti
La 10.1. Seinäjoki, Seinäjoki Metal Festival
Pe 23.1. Kouvola, House Of Rock
La 24.1. Turku, Apollo
Pe 30.1. Kuopio, Sawohouse
La 31.1. Oulu, Winter Massacre Festival
La 07.2. Mikkeli, Tempo
Pe 13.2. Espoo, 6 Feet Underground Festival
La 14.2. Hämeenlinna, Suisto
La 21.2. Jyväskylä, Lutakko




(Foto Teppo Ristola)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Yksi kuluvan vuoden ... Detroitin undergroun... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova