Tuorein sisältö

The Flaming Sideburnsista ja Turun Romantiikasta tuttu Rami Helin julkaisee soolona

Tänään klo 11.12 | Luettu: 318 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Flaming Sideburnsista, Huuto!-yhtyeestä sekä Turun Romantiikasta tuttu Rami Helin julkaisee soolona.

Helinin kunnianhimoisen sooloprojektin ensisingle An Illustrated Guide to Slums, Bum and Cutthroats (Run, François, Run) nyt julkaistu.

Helin perusti 1990-luvun lopulla mainetta niittäneen Turun Romantiikka -yhtyeen ja on tämän jälkeen tullut tutuksi muun muassa Huuto!-yhtyeestä sekä 77-bändistä, ja viime vuodet Helin on toiminut myös legendaarisen The Flaming Sideburnsin basistina. Multi-instrumentalisti Helin alkoi kirjoittaa kappaleita vuonna 2020 yhdessä Suomessa asuvan amerikkalaisen sanoittaja Will Shaden kanssa, ja nyt julkaistaan yhteistyön ensimmäinen hedelmä.

”Olin aikaisemmin miksannut Willin tuottamia levyjä ja samalla kertonut suunnitelmastani laulaja-laulunkirjoittaja-albumin teosta ja levyn teemoista. Willin lyriikat ovat kaikessa yksityiskohtaisuudessaan rikkaita ja niiden luoma maailma kaunis, raaka ja hyvin käsinkosketeltavan todellinen, joten tämä vaatii musiikillisen paletin olevan yhtäläisesti leveä ja mielikuvituksellinen isoine orkestereineen ja kuoroineen. Nimensä mukaisesti kappale kuvittaa 1400-luvun Pariisia hirsipuukukkuloiden varjoissa kasvaneen, kirottujen runoilijaksi nimetyn François Villonin silmien kautta. Will lähetti minulle lyriikoita, joita työstin usein jo samana päivänä valmiiksi pianon tai kitaran avulla. An Illustrated Guide to Slums, Bums & Cutthroats -kappaleessa yhdistyy kaikki, mitä albumilta lähdin musiikillisesti hakemaan: pientä akustista herkkää ilmaisua ja chamber popin kolkkoa kauneutta, jossa on sovituksellisesti yliampuvaa elokuvallista draaman tajua, joka kasvaa kohti huipennusta, jossa soitinryhmät ja kuoro taistelevat elintilastaan.”

Rami Helin Presents -nimeä käyttävä projekti julkaisee vielä lisää näytteitä tulevasta ennen "Joyful Apocalypse" -niminen albumin julkaisua alkuvuonna 2026.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< 2000-luvulla menesty... Mokoma soittaa tulev... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova