Sara julkaisi 30V-juhlatunnelmissa uuden musiikkivideon
30-vuotisjuhlakeikkaansa valmistautuva Sara on julkaissut musiikkivideon Massaharha-kappaleeseen. Kyseessä on jo seitsemäs musiikkivideo tammikuussa ilmestyneeltä "Hallava"-albumilta.
Musiikkivideon ohjannut ANDREEA kommentoi Hallava-albumin kevyempään osastoon kuuluvan Massaharhan videota seuraavasti:
"Näin Massaharhan eräänlaisena “käänteisenä valaistumisena”. Teos ammentaa symbolisesti niin sanotusta “musta joutsen” -ilmiöstä: ennalta arvaamattomasta tapahtumasta, joka vääristää ja muovaa kaiken ympärillään. Massaharha on visuaalinen metaforani ihmisen luonteen hitaalle rappeutumiselle ja niille katastrofeille, jotka opimme järkeistämään vasta, kun on liian myöhäistä – kerrottuna alkukantaisella kielellä, jossa maa, vesi, liha, ihmisen jäljet ja pimeä valo kietoutuvat yhteen".
Sara juhlistaa 30-vuotista uraansa Tampereen Tavara-asemalla perjantaina 14. marraskuuta. Juhlakeikalle on myyty jo yli toistatuhatta lippua eli viimeisiä lippuja myydään. Ilta tulee pitämään sisällään biisimateriaalia yhtyeen kaikilta kymmeneltä albumilta.
Keikan liput myy Tiketti.
(Foto Tiina Routamaa)

![]() |
(Foto Tiina Routamaa)
Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti