Five Finger Death Punch julkaisi lisää uudelleen äänitettyjä klassikoita
Metallin suursuosikki Five Finger Death Punch julkaisi "Best Of – Volume 2" -albuminsa Cold-kappaleen lyriikkavideolla vahvistettuna.
Five Finger Death Punch juhlii 20-vuotista uraansa kahdella kokoelmalevyllä. "Best Of – Volume 1" saatiin julki toukokuussa, ja tänään julkaisuvuorossa on Best Of – Volume 2, jonka ensimmäinen makupala The End (feat. Babymetal) kuultiin viime kuussa. Albumien julkaisijana toimii Better Noise Music.
Uuden julkaisun kärkisingleksi nostetaan Cold-kappale.
Uudet kokoelma-albumit eivät ole pelkkiä remasterointeja, vaan yhtye on nauhoittanut uransa suurimmat hitit uudelleen alusta asti. Julkaisuilla yhtye ottaa kantaa entisen levy-yhtiönsä toimintaan. Levy-yhtiö oli myynyt oikeudet Five Finger Death Punchin aiempien levyjen mastereihin ilman, että tästä oli kerrottu yhtyeelle mitään.
Levyillä on mukana uudelleentulkintoja klassikoista kuten Sham Pain, Blue On Black, Trouble ja Burn MF. Yhtye painottaa, että tämä on samalla tribuutti sekä kappaleille että faneille, jotka ovat seisseet bändin rinnalla jo kahden vuosikymmenen ajan.
Best Of – Volume 1 nousi listaykköseksi singlellä I Refuse (feat. Maria Brink). Best Of – Volume 2 sisältää 16 uudelleen äänitettyä klassikkoa sekä kolme ennen julkaisematonta live-versiota kappaleista Wash It All Away, Wrong Side Of Heaven ja Jekyll And Hyde.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti