Uudistunut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana julkaisi uutta
Vuonna 2010 perustettu Ricky-Tick Big Band julkaisee uutta. Kuukausi sitten uudistuneena esiin astunut Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana julkaisee toisen singlen keväällä 2026 ilmestyvältä neljänneltä albumiltaan. Melodinen r’n’b-single Itsestäänselvää esittelee 20-päisestä hiphop/jazz -big bandista uusia puolia.
Uudistuneessa kokoonpanossa on Valtteri Laurell Pöyhösen johtaman big bandin uniikki ja vastustamaton soundi sekä luovasti eri genrejä yhdistelevät, tajuntaan iskevät ja jalan alle menevät biisit. Tallella ovat myös konkariräppärit Paleface ja Tommy Lindgren. Uutta on taitavana räppärinä ja laulajana tunnettu F.
”Tästä on hienoa jatkaa vähän erilaiseen, melodisempaan suuntaan Itsestäänselvää-sinkulla. Biisi porautuu välittämisen ytimeen ja puhuu heille, joiden kanssa voi olla juuri sellainen kuin on”.
Koko RTBB&JS-konkkaronkka valtaa yli 1700-paikkaisen Kulttuuritalon kahtena iltana toukokuun alussa. Konsertit ovat K-18, mutta alaikäisille faneille on varattu kiintiö kummankin keikan lipuista.
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana
8.–9.5.2026 Kulttuuritalo, Helsinki
(Kuva: Ira Aaltonen)

![]() |
(Kuva: Ira Aaltonen)

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti