Tuorein sisältö

Suosikkiartistin tyttären ura vahvassa nosteessa - kuuntele Mintun uusi julkaisu Tyttöystävä

Tänään klo 00.06 | Luettu: 261 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Aikoinaan Lauri Tähkänä tunnetun Jarkko Suon tytär Minttu on saanut laulajanuransa mukavaan nosteeseen. Minttu julkaisi jo neljännen singlensä Tyttöystävä.

Asennetta ja energiaa pursuava kappale on herättänyt valtavasti kiinnostusta TikTokissa – kappaleeseen on tehty siellä jo yli 1400 videota ja ne ovat keränneet yhteensä 1,5 miljoonaa näyttökertaa. Singlelle julkaistaan lauantaina klo 10:00 Ellinoora Lehden ja Lotta Mäkisen koreografioima tanssivideo, jolla artisti esiintyy yli 50 tanssijan kanssa.

"Me tehtiin tää biisi Senni Rantasen ja Mikko Koivusen kanssa pohjautuen ikävän yleiseen ilmiöön varattujen miesten keskuudessa. Haluttiin tehä kunnon asennebiisi, ja ammennettiin inspiraatiota muun muassa Tate McRaen uudesta albumista. Tää biisi on ollut kunnon yllättäjä – ei oltu alkuun ollenkaan varmoja julkaistaanko tätä edes. Heitin tän biisin demon ihan extempore TikTokkiin ennen Lost in Musicin keikkaa, jotta yleisö vähän tietäis kertsiä siellä. Jengi innostuikin tästä niin paljon, että päätettiin tehä biisi loppuun ja julkaista se niin pian kuin mahdollista. Oon tästä ihan super innoissani, enkä malta oottaa, että jengi pääsee kuulemaan koko biisin".

25-vuotias Minttu on saavuttanut merkittävää menestystä jo uransa alkuvaiheessa – debyyttisingle Paperihaavoja nousi keväällä suoraan julkaisunsa jälkeen Spotifyn soitetuimpien kappaleiden listan sijalle 28 ja on kerännyt yli 1,5 miljoonaa striimiä. Kappale on myös noussut Suomen radiolistan 15 soitetuimman kappaleen joukkoon. Toinen single Mokaamisen maailmanmestari esitteli artistin leikkisämpää puolta, ja on niin ikää noussut radiosoittoon. Syyskuussa julkaistu kolmas single, Yöpakkasii, nousi julkaisupäivänään Spotifyn 20. kuunnelluimman kappaleen joukkoon.

Mintun ensimmäinen julkinen live-esiintyminen tapahtui muutama viikko sitten Tampereella Lost in Music -tapahtumassa.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Huijari jättää jälke... Kotimainen DJ/tuotta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova