Miami Vice -kierrätyksestä on tulossa perin cool: toisesta pääroolista neuvottelee Austin Butler
![]() |
Aiemmin tällä viikolla uutisoitiin, että Michael B. Jordan neuvottelee Miami Vice -roolista. Tuoreen tiedon mukaan Austin Butler on samassa tilanteessa.
Kumpaakaan sopimusta ei ole lyöty lukkoon. Tilanteita kuvaillaan vastaavin sanoin: Jordan ja Butler ovat erittäin kiinnostuneita, mutta aikataulut on saatava täsmäämään. Kuvausten on tarkoitus alkaa ensi vuoden syksyllä. Ensi-ilta on kesällä 2027.
Peitetehtävissä työskentelevistä poliiseista kertova Miami Vice on yksi 80-luvun ikonisimmista tv-sarjoista. Sen tyyliä on matkittu ja parodioitu ahkerasti. Sarjan keskeisiin tekijöihin lukeutuva Michael Mann tarjosi aiheesta uuden näkemyksen vuonna 2006 ohjaamalla ensimmäisen elokuvaversion.
Seuraava elokuva on Joseph Kosinskin (Top Gun: Maverick) ohjaama kertomus glamourista ja korruptiosta, joka palaa 80-luvulle. Leffa ei voi merkittävästi isompia tähtiä rooleihin löytää. Jordanin hitteihin lukeutuvat Creed-elokuvat ja tuore Sinners (kuva). Butler on nousussa näyteltyään Elvistä (kuva) ja sitten Dyynin jatko-osan roistoa. Se on vahvistettu, että leffa kertoo yhä Ricardo "Rico" Tubbsista ja James "Sonny" Crockettista.
Lähde: Deadline



Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti