Tuorein sisältö

Pori Jazz julkisti ensimmäisen välähdyksen tulevasta

04.11.2025 klo 10.50 | Luettu: 424 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Pori Jazz juhlitaan jälleen 10.7.-18.7.2026.

Pori Jazz 2026 -juliste on julkaistu. Julisteen on suunnitellut syntyperäinen porilainen Johanna Kallio.

Uuteen julisteeseen haettiin inspiraatiota 60-luvulta, Pori Jazzin syntyvuosilta.

"Kun hain värejä teokseeni, mieleeni tulvi ihmisten kesäisen värikkäät vaatetukset. Tanssivat iloiset ystäväni ja muu jazzkansa eläytyen musiikin rytmiin ja kehon liikkeeseen. Upeat uudet ihmiskohtaamiset, jotka jäävät mieleen ja toiset myös elämään. Rakkaudella sotkin hihani ja sormeni maaliin, kun hain mielekkäitä väriyhdistelmiä".

Festivaalin perinteisiin kuuluu valita uusi juliste joka vuodelle. Uuden julisteen pohjalta syntyy kunkin vuoden graafinen linja, joka näkyy muun muassa festivaalin verkkosivuilla ja somekanavissa, painotuotteissa, somistuksessa sekä vaatteissa ja muissa tuotteissa. "Teosta tehdessäni mielessäni oli ajattomuus. Toivoin onnistuvani luomaan graafisen linjan niin, että teos voisi olla miltä vuosikymmeneltä tahansa".

Pori Jazzin ensimmäiset lipputyypit ovat jo myynnissä. Muista Pori Jazzin erikoisuus, avoin päivälippu. Avoimella lipulla voit valita vapaasti, mihin pääkonserttipäivään osallistut. Myös kolmen päivän liput ovat nyt myynnissä Ticketmasterissa.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Voice.fi vaihtoi omi... Portion Boys teki uu... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova