Elämäni biisi -ohjelmassa Jepa Lambert vakuutti Tina Turnerilla - joulukuussa Lambert suuntaa joulukiertueelle
Lauantain Elämäni biisi -ohjelmassa Jepa Lambert saatiin taustalaulajan paikalta parrasvaloihin, ja Jepa esitti yhdessä Lauri Mikkolan kanssa upean version Tina Turnerin jättihitistä The Best.
Euroviisukuvioista, Tähdet, tähdet ja The Voice of Finlandista tuttu Suomen tunnistettavimpien soul-äänien joukkoon lukeutuva Jepa Lambert lähtee joulukuun alussa laajalle joulukiertueelle ympäri Suomen. "Soulful Christmas" -niminen kiertue on jatkoa Lambertin kahden edellisvuoden joulukiertueille, jotka keräsivät runsaasti yleisöä ja suosiota eri puolilla maata. Konsertteja on kaikkiaan yhdeksän, ja niistä kuudessa on mukana myös Lambertin johtama Sounds of Mercy -gospelkuoro.
Soulful Christmas tuo kirkkosaleihin lämminhenkisen ja groovaavan joulun tunnelman, jossa yhdistyvät sielukas laulu, koskettava gospel ja svengaava soul. Kiertueen ohjelmisto koostuu rakastetuista jouluklassikoista, joiden sovituksissa kuuluvat Lambertille ominaiset gospel- ja soul-vaikutteet. Lambertia vahvistavat kiertueella pianisti Maria Ilmoniemi ja kitaristi-laulaja Teri Mantere.
Jepa Lambert on noussut suuren yleisön tietoisuuteen lukuisista TV-ohjelmista ja on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisen musiikkikentän monipuolisena artistina, taustalaulajana ja vocal coachina. Euroviisujen loppukilpailuissa Lambert on ollut taustalaulajana Sandhjan Sing It Away -kappaleessa Tukholmassa 2016 sekä Windows95manin No Rules -kappaleessa Malmössä 2024 ja Erika Vikmanin Ich komme -laulussa Baselissa 2025.
Soulful Christmas -kiertue:
04.12. Pitäjänkirkko, Mikkeli
05.12. Tikkurilan kirkko, Vantaa (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
07.12. Tapiolan kirkko, Espoo (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
09.12. Kymin kirkko, Kotka (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
11.12. Taulumäen kirkko, Jyväskylä (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
12.12. Aleksanterin kirkko, Tampere (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
13.12. Kallion kirkko, Helsinki (mukana Sounds of Mercy -gospelkuoro)
16.12. Oulujoen kirkko, Oulu
21.12. Ahlaisten kirkko, Pori
(Katso Jepan ja Laurin upea Tina Turner -coveri Yle Areenassa).

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti