Suomen suurin koko perheen festivaali juhlitaan elokuussa Espoossa
Espoon Leppävaarassa pidetään ensi kesänä 16. elokuuta lukuisten huippuartistien ikärajaton Supersunnuntai-tapahtuma. Supersunnuntain kohderyhmänä ovat perheet. Tapahtumassa ei ole alkoholitarjoilua eikä täten myöskään erillistä K18-aluetta. Tapahtuman Early Bird liput myyntiin perjantaina 14.11.
"Järjestimme koeluontoisesti Supersunnuntain ensimmäistä kertaa viime kesänä Tapiola Festivaalin yhteydessä. Tapahtuma keräsi lapsia, aikuisia, perheitä ja nuorisoa kaikkiaan yli 10 000 kävijän verran. Huomasimme, että tämänkaltaiselle tapahtumalle on tilausta, joten toteutamme sen myös ensi kesänä. Luvassa on samalla kävijämäärältään Suomen suurin koko perheen festivaali", kertoo tapahtumien promoottori Kalle Keskinen.
Supersunnuntain artisteina nähdään suuri joukko huippuartisteja: Isac Elliot sekä Mikael Gabriel, HUGO, Mirella, Etta ja Averagekidluke. Festivaalilla voi päästä myös yhteiskuvaan tunnetuimpien sometähtien kanssa, kuten Patricia & Derya, Häärijä, Siniverkkarimies ja Spendaaja.
Supersunnuntai laajenee myös kolmeen muuhun suureen kaupunkiin, jotka julkaistaan tammikuun aikana.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti