The Rasmusta fanittanut Joel Hokka julkaisi The Rasmukselta kuulostavat singlen
Blind Channelissa merkittävän kansainvälisen uran tehnyt laulaja-biisintekijä Joel Hokka palaa musiikin pariin uuden HOKKA-yhteensä kanssa. Ytyeessä vaikuttavat Joelin lisäksi kolme vuosikymmentä The Rasmus -yhtyeessä soittanut kitaristi-tuottaja Pauli Rantasalmi ja rumputaidoillaan viraali-ilmiöksi noussut Jimi Aslak.
Yhtye on tehnyt levytyssopimuksen maailmanlaajuisen raskaan musiikin julkaisijana tunnetun Nuclear Blastin kanssa. In the Darkness -debyyttisingle on nyt julkaistu.
Bändin ensiesiintyminen nähdään Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuoden startissa Ouluhallissa 31.12.2025. Vuosi vaihtuu: Oulu2026 -tapahtuman lipunmyynti on käynnissä Lippu.fi:ssä. Show on ikärajaton ja lähetetään suorana TV1:llä ja Yle Areenassa.
Myöhemmin julkaistava studioalbumi etsii vaikutteita 2000-luvun alun suomalaisen rockin kansainvälisen suosion soundista. Albumin tuottajina toimivat Joel Hokka, Pauli Rantasalmi ja Joonas Parkkonen.
"Tuleva debyyttialbumi on matka sydämen pimeimpiin sopukoihin, jossa kosto kietoutuu rakkauden hauraaseen lankaan ja kärsimyksen tie johtaa odottamattomaan kauneuteen. Jokainen kappale on kuin verinen ruusu, joka kukkii kivun keskellä – terälehtensä ovat täynnä kaipuuta, mutta piikit muistuttavat menetyksen hinnasta".
HOKKA-yhtye syntyi vailla suunnitelmaa. Joel Hokka ja Pauli Rantasalmi kohtasivat jakaakseen kokemuksiaan bändiensä ja bändiveljiensä menettämisestä. Asiat johtivat kuitenkin toiseen ja kaksikolta alkoi syntyä biisejä. Kaksikosta ja biiseistä kiinnostuivat merkittävät yhteistyötahot ja lopullinen tiimi muotoutui alkusyksyn aikana.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti