Routaraja julkaisi kaihoisaa syksyllä kuorrutettua suomirockia
Joensuun suunnalla vaikuttava Routaraja yhdistelee suomirockin sävelkuvastoon kaihoisaa iskelmää.
Ruskea Joki on kokoonpanon uusin biisijulkaisu.
Suomirockin kaanonissa uraansa jo pitkään työstänyt Routaraja tarjoilee suomalaisen musiikin ystäville tänään syksyisen kappaleensa, joka herättää tunteita, ja jää takaraivoon soimaan heti ensimmäisellä kuuntelukerralla. "Ruskealla joella viitataan tässä yhteydessä Pielisjoen sivuhaaraan, eli Iiksenjokeen".
Routarajan aiemmat singlet, kuten Tänä yönä tanssitaan, Monta matkaa ja Poirot saivat soittoa paikallisradioiden lisäksi Yle Suomella ja Radio Suomipopilla, joka myös valitsi Monta matkaa -singlen Viikon biisiksi. Edellämainitut kappaleet ovat keränneet Spotifyssa yhtyeensä lähes 200 000 toistokertaa.
Tällä hetkellä Routaraja valmistelee kolmatta albumiaan, joka on luvassa ensi vuoden puolella.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti