Tuorein sisältö

HBO kehittelee V niin kuin verikosto -tv-sarjaa

Tänään klo 21.40 | Luettu: 179 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

V niin kuin verikosto (V for Vendetta) on Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuva, joka kertoo varoittavan tarinan lähitulevaisuuden dystopiasta. Äärioikeistolainen puolue on noussut hallitsemaan Britanniaa. Pistetään tähän kaikki vanhat vitsimme koskien sitä, kuinka todellisuus saattaa kertoa saman tarinan ennen kuin HBO-sarja ehtii alkaa.

HBO ei kommentoi asiaa, mutta Variety-sivuston mukaan tv-sarja on kehitteillä. Kirjoittajaksi on värvätty Pete Jackson, jonka aiempia sarjoja ovat Somewhere Boy ja The Death of Bunny Munro.

Tv-sarja oli kehitteillä myös viime vuosikymmenellä, mutta se ei edennyt. Sitten Batman-aiheinen Pennyworth-tv-sarja ryhtyi mukailemaan aihetta löyhästi. Batman ja V niin kuin verikosto ovat DC-sarjakuvia ja osa samaa perhettä kuin HBO.

Toinen tarinan päähenkilöistä on anarkisti V, jonka käyttämä naamio viittaa historialliseen kapinalliseen Guy Fawkesiin. Vuonna 2005 valmistunut elokuvaversio (kuvassa) nousi kulttimaineeseen, tehden myös Guy Fawkes -naamiosta entistä tunnetumman ilmiön.


Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sabatonilta uusi vid... Paholainen pukeutuu ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova