Tuorein sisältö

Vaihtoehtoisen metallin kuuma kotimainen nimi julkaisi uutta

Tänään klo 12.50 | Luettu: 189 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vaihtoehtoisen metallin kuuma kotimainen nimi Stoned Statues julkaisee uutta musiikkia. Just a Vision -viisun on tuottanut Janne Joutsenniemi, miksausesta ja masteroinnista vastasi Jesse Vainio.

”Yksi suurimpia pelkojani on oman sisäisen lapsensa kadottaminen. Meidän tulisi enemmän miettiä jokaisen yksilön kohdalla itsekeskeisyyden sijaan sitä, millainen vaikutus hyvässä kuin pahassa omilla teoillamme on muihin ihmisiin. Voi olla, ettemme aina ymmärräkään tekojemme tai sanojemme seurauksia, joilla voi olla yllättävänkin suuri merkitys. Silloin kun maailmassa tapahtuvat kauheudet saavat valtavat mittasuhteet pienen ihmisen ajatuksissa, voi muiden ihmisten pienet hyvät teot ja sanat helpottaa painolastia harteilla. Toivomme maailmaan lisää lempeyttä ja empatiaa. Tämä biisi on omistettu ennen kaikkia kaikille niille jotka kamppailevat yksin ja kokevat tulleensa yhteiskunnan hylkäämiksi", toteaa Jenna.

Stoned Statues työstää tällä hetkellä kolmatta albumiaan, jonka on määrä ilmestyä 2026.

Stoned Statues kiertää Suomea alkuvuodesta; yhtye esiintyy 10. tammikuuta Turun Logomossa, 24. tammikuuta Jyväskylän Lutakossa, 6. helmikuuta Tampereen Olympiassa sekä 21. helmikuuta Helsingin On The Rocksissa. Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella Stoned Statuesin kanssa nähdään Balance Breach. Liput ovat myynnissä keikkapaikkojen lipunmyyntikanavissa.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suistamon Sähkö jatk... Nyrkkitappelu julkai... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova