The Witcher 4-6: varmasti hieno taistelu koettuna ilman työikäisen dementiaa

Pääpahis hyökkää linnoitukseen, jossa monet sankarit kokevat olevansa vahvoilla. Muistan, etten muistanut sitä ennen pientä taukoanikaan, miksi pahis vaivautuu.

Puolitotuus: vain impressionismilla on väliä! Se tuntuu oikealta, kun pahis pärisyttää myrskylätäkköä ja hyökkää linnoitukseen Mortal Kombat: Annihilationin tyylisillä ninjasateilla. Nyt on tosi kyseessä. Kamera heiluu. Savu pössähtelee. Miekka silpoo. Taikuutta ja telekinesiaa. Yhdellä haltialla on silikonit. Taivaalla lentävä vessanpönttöharja onkin nuoli. Huutomerkki.

Mutta: tappelu olisi melkoisesti iskevämpi, jos sarja osaisi rakentaa maailmaa, tarinaa, hahmojen välisiä suhteita ja taikuuden logiikkaa siten, että jotakin jopa tarttuu tajuntaan. Muistin noin neljä hahmoa neljästäkymmenestä (tässä ideaalinen luku olisi ehkä 10/40) ja vielä vähemmän heidän suhteistaan. Muistin, että kyse on aina Ciristä, mutta en miksi.

Yennefer on päähenkilö heti nimihenkilön jälkeen. Yennefer ja pääpahis pärisyttävät taikavoimiaan toisiaan vasten dramaattisesti. Yritin vakavissani ellen jopa epätoivoisesti muistaa yhden yksityiskohdan siitä, miten heidän suhteensa toimii. Päässäni ei ole mitään. Usein päässäni on haamukuva, josta saan otteen melkein, mutta kiusallisesti en täysin... Nyt: ei jumalauta mitään.

Ciriä seurataan lopussa. Kirjataan pöytäkirjaan vaikka se, että yksi hänen kavereistaan on selvästi nuori Hannu-Pekka Björkman. Joo, ja noin kerran aiemmin nähty 80-vuotias paha pappa on yhä kaamee jehu.


Keskiarvo 30 jakson jälkeen:


< Jakso 4-5

Katsottu: Netflix