Within Temptation julkaisi yhteisbiisin kehutun ruotsalaisen menestysbändin kanssa
Euroopan mielenkiintoisimpiin raskaan musiikin menestyjiin lukeutuvat ruotsalainen Smash Into Pieces ja Within Temptation ovat yhdistäneet voimansa yhteisellä Somebody Like You -biisillä. Keskiviikkona julkaistaan myös singleen tehty musiikkivideo.
Elokuvalliset orkestraatiot ja modernin rockin yhdistävä kappale on tunteellinen balladi, joka käsittelee haavoittuvuutta, kaipuuta ja ihmisen tarvetta yhteyteen. Mukana singlellä on myös 22-henkinen orkesteri - lopputuloksesta saatiin hyvin dynaaminen. Samalla yhteistyö sulautti samaan biisin kaksi eri musiikillista maailmaa: Within Temptationin sinfonisen syvyyden ja tarinankerronnan sekä Smash Into Piecesin modernin särmän.
"Olemme tunteneet toisemme pitkään ja myös kiertäneet yhdessä, jote tämä on täydellinen kappale yhdistää vihdoin voimamme. Orkesterin lisääminen tähän kappaleeseen tuntui meistä toisaalta matkalta muistoihin, mutta samalla se täydensi hienosti modernimman rock-soundin. Olemme ylpeitä siitä, millaiseksi kappale on kehittynyt ja kiitollisia yhteistyöstä, joka herätti sen eloon", Within Temptationin Sharon den Adel kertoo.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti