Tuorein sisältö

Kesällä Tuskassa vahvaa nousukuntoa esittänyt jyväskyläläinen metalliryhmä julkaisi uutta

Tänään klo 10.44 | Luettu: 207 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jyväskyläläinen Nameles yhdistää musiikissaan melodisen death metallin synkkää kauneutta sekä rajun groove metallin ylitsejyräävää voimaa. Viime kesänä Tuskassa esiintynyt yhtye on todistanut singlejulkaisuillaan osaavansa säveltää kappaleita, joissa energia ja aggressio yhdistyvät taidokkaasti mieleenpainuviin melodioihin.

Uusimpana näytteenä Nameles julkaisi uuden singlensä Ei hätää. Kappaleen tanakkaa riffittelyä vastapainottavat dramaattisen sinfoniset hetket sekä raskaasti murjovat väliosiot. Sanoituksissa sukelletaan taiteilijan tunnemaailman syövereihin.

”Ei hätää avaa taiteilijan luomistuskan keskellä läpikäymää monenkirjavaa tunneskaalaa. Kappaleella myös nostetaan jalustalle ystävien ja yhteisöllisyyden merkitystä”, yhtye kommentoi.

Ei hätää on tulevan EP:n toinen singlenäyte. Ensimmäinen sinkku Tuhkaksi poltettu maa julkaistiin loppusyksystä. Neljä raitaa kattava "Malum ineo orego" -EP julkaistaan maaliskuussa.

Malum ineo orego -EP:n kappalelistaus:
1. Malum ineo orego
2. Ei hätää
3. Tuhkaksi poltettu maa
4. Pelolla ohjaa

Tänä vuonna Nameles aikoo keskittyä aktiivisesti keikkailuun. Yhtye myös vihjailee, että loppuvuodesta saattaisi olla seuraavan studioreissun vuoro.






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Within Temptation ju... Marquee TV aloittaa ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova