Tuorein sisältö

Ruotsalainen progressiivisen metallin huippunimi maaliskuussa Suomen kiertueelle - uusi albumi julkaistaan perjantaina

Tänään klo 00.07 | Luettu: 232 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruotsalaisen progressiivisen metallin kärkijoukkoihin kuuluva Soen nähdään maaliskuussa Suomessa kuuden keikan mittaisella kiertueella.

Perjantaina julkaistaan järjestyksessään yhtyeen seitsemäs studioalbumi "Reliance". Ennen sitä kuunteluun saadaan vielä Indifferent-single.

“Indifferent kertoo siitä, kun tukeutuminen muuttuu poissaoloksi. Siitä hiljaisesta järkytyksestä, kun ymmärtää, ettei se ihminen, johon nojaa, ole enää emotionaalisesti läsnä”, selittää laulaja ja keulahahmo Joel Ekelöf.

Tänä vuonna Soen suuntaa jälleen laajalle kiertueelle, joka sisältää useita esiintymisiä festivaaleilla sekä headline-keikkoja ympäri maailman. Kattava kiertue Suomessa alkaa 3. maaliskuuta Jyväskylän Lutakosta.

Soenin Suomen keikat:
3.3. – Lutakko, Jyväskylä
4.3. – Tampereen Tavara-asema, Tampere
5.3. – Logomo, Turku
6.3. – Tapahtumakeskus Tullisali, Oulu
7.3. – Rytmikorjaamo, Seinäjoki
8.3. – Vanha Ylioppilastalo, Helsinki

4.7. – Ilovaari Festival, Joensuu




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Fallout 2-3: roolipe... Muistutus, vaihtoeht... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova