Kuopioon avataan uuden konseptin Levykauppa Äx
30.1.1998 - tammikuussa 28 vuotta täyttävä Kuopion Levykauppa Äx muuttaa ja avaa uuden suurmyymälän Lapinlinnankadun ja Ajurinkadun kulmaan, Carlsonin vanhan urheiluosaston tiloihin.
Luvassa on jotain uutta ja massiivista - uuden konseptin Levykauppa Äx.
"Mahtava päästä aukaisemaan kotikaupunkiini uuden konseptin Levykauppa Äxää jossa valikoima tulee olemaan valtava. Tämä on ensimmäinen Äx jossa äänilevyjen lisäksi myös elokuvat ottavat ison roolin ja leffoja tuleekin uuteen myymälään 10 000 nimikkeen valikoima, 20 000 äänitteen lisäksi. On myönnettävä että ei minulla ole mitään hajua onko tämän kokoluokan investoinnissa Kuopion kokoiseen kaupunkiin mitään järkeä mutta kerran tässä eletään. Toisaalta vähän jopa pelottaa että jos tämä uusi konsepti toimii Kuopiossa, se voi luoda painetta että vastaavia isoja myymälöitä pitäisi aukaista muihinkin kaupunkeihin ja se taas teetättää valtavasti töitä sekä investointeja", kertoo Levykauppa Äxän perustaja ja toimitusjohtaja Jyri Lipponen.
Vanha kauppa Tulliportinkadulla on viimeistä päivää auki syntymäpäivänään 30.1. ja uuden myymälän avajaisia vietetään perjantaina 6.2.2026.
"Mukava päästä uusiin tiloihin ihan torin laidalle jossa ympäristössä hienoja firmoja: Naapuritalossa Finnkino, vastapäätä Suomalainen Kirjakauppa ja alakerrassa Kuopion vilkkain kirppari Citypörssi. Näitten keskelle kelpaa tulla myymään levyjä, leffoja sekä bändipaitoja eritoten kun Kuopion kauppaan tulee Suomen kattavin valikoima näitä kaikkia", toteaa Kuopion Äx:n myymäläpäällikkö Jarno Koistinen.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti