Tuorein sisältö

Teini-Pää julkaisi uutta - albumia on turha etsiä Spotify-palvelusta

Tänään klo 14.36 | Luettu: 184 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tänään julkaistu "Uusi vuosi" on Teini-Pää -yhtyeen kolmas albumi ja sen tähän mennessä monipuolisin ja viimeistellyin kokonaisuus.

Levyllä kuullaan energisten popkappaleiden ja tarttuvien kitaramelodioiden lisäksi myös riisutumpia sovituksia ja tummempia sävyjä. Levy on tuotettu yhteistyössä Lauri Elorannan kanssa, ja yhtye kertoo viettäneensä sen parissa aiempia julkaisuja enemmän aikaa.

“Olemme julkaisseet musiikkia ahkerasti, mutta kolmannen pitkäsoiton kohdalla halusimme ottaa enemmän aikaa ja antaa ajatusten kypsyä rauhassa. Se taisi olla hyvä päätös, sillä biisejä syntyikin runsaasti, ja valikoimme ja sovitimme niitä jo ennen studioon menoa. Studiossa vietimme aiempaa enemmän aikaa, ja tuotantoa on viety pidemmälle kuin edellisillä levyillä. Mukana on esimerkiksi ensimmäistä kertaa jousisovituksia.”

Kappaleissa käsitellään Teini-Pään aiemmasta tuotannosta tuttuja teemoja: ihmissuhteita, yhteyttä muihin, yksinäisyyttä, keskeneräisyyttä ja ystävyyttä. Sanoituksissa tekee välillä kipeää ja niissä mennään aiempaa syvemmälle. Toisaalta iloa ja toiveikkuuttakin on. Usean eri kirjoittajan kappaleet muodostavat eheän kokonaisuuden, jonka osia yhdistävät herkkyys, rehellisyys ja samaistuttavat havainnot ihmiselämästä.

Levyllä vierailee laulaja-lauluntekijä Antti Autio.

Uusi vuosi -albumi julkaistaan CD:nä, vinyylinä ja diginä. Spotify-musiikkipalvelu jää kuitenkin väliin. "Spotify-boikotin syynä on yhtiön epäreilu maksupolitiikka ja sen johdon sotateollisuuteen tekemät sijoitukset. Teini-Pää haluaa herättää keskustelua musiikin kertakäyttökulttuurista ja uskoo, että parempi maailma on mahdollinen. Yhtyeen juuret ovat punkissa ja tee-se-itse -kulttuurissa, ja näitä yhteisöllisiä arvoja se haluaa myös omalla toiminnallaan pitää esillä".







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pitkän tauon jälkeen...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova