Tuorein sisältö

Tiedostavaa asennetta ja energiaa, yksi kevään suurimmistä rock-yllätyksistä maaliskuussa Suomessa

Tänään klo 00.17 | Luettu: 219 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Muistutus. Kansainvälistä huomiota herättänyt artisti, aktivisti ja räjähtävän energiaa sykkivän rap-rockin tekijä grandson saapuu ensi keväänä Suomeen. Artistin odotettu INERTIA-albumikiertue rantautuu Helsingin Kulttuuritalolle maanantaina 9. maaliskuuta 2026.

Kanadalaissyntyisen grandsonin (Jordan Benjamin) musiikki on noussut maailmanlaajuiseen tietoisuuteen vahvana yhteiskunnallisena äänenä aikana, jolloin polarisaatio, syrjintä ja uuden äärioikeiston nousu muovaavat diskurssia. Uuden, syyskuussa julkaistun INERTIA-albumin aikakausi kokoaa yhteen raskasriffisen rap-rockin ja raivoisan, avoimen poliittisen sanankäytön.

Albumin singlet Brainrot, Self Immolation ja God Is An Animal ovat keränneet laajaa mediahuomiota ja herättäneet rajusti huomiota muun muassa naisvihamielisyyden ja queer-oikeuksien vastustamisen ja Palestiina-solidaarisuuden teemoihin. Grandsonin live-esiintymiset ovat kanavoineet tämän musiikillisen yhteiseksi raivonpurkaukseksi, joka saa yleisön tuntemaan paitsi kollektiivista voimaa myös toivoa.

Glastonbury-festivaalin Left Field Stage -lavan keikka noteerattiin Louder Than Warissa ”ilmoitukseksi uuden sukupolven vastarintarockista… raskas, funkkaava energia kohtaa aikamme kaaoksen katsomalla sitä suoraan silmiin”.

Liput myy Ticketmaster.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Norjalainen menestys... Taylor Swift on hetk... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova