Tuorein sisältö

Sarjamurhaajat esittäytyvät JIM-kanavalla

11.03.2009 klo 14.09 | Luettu: 5080 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Huhtikuun JIM D Henkilökuva -dokumenteissa tutustutaan sarjamurhaajiin. Jimillä on luvassa karmivia kertomuksia sarjamurhaajien Moses Sitholen, Jerry Burdosin, Edward Kemperin sekä Gary Ridgwayn edesottamuksista. JIM D Henkilökuva -dokumentit Jimillä aina sunnuntaisin.

JIM D Henkilökuva: Murhaaja Moses Sithole -dokumentti kertoo etelä-afrikkalaisen sarjamurhaaja Sitholen tarinan. Moses onkin Etelä-Afrikan kuuluisimpia sarjamurhaajia, sillä vuonna 1997 hänet tuomittiin neljästäkymmenestä raiskauksesta, kolmestakymmenestäkahdeksasta murhasta sekä kuudesta ryöstöstä 2 410 vuodeksi vankeuteen. Erityisen järkyttäväksi Moses Sitholen sarjamurhaajamaineen teki se, että lähipiirissään hän oli enimmäkseen tunnettu roolistaan lasten hyväksikäytön ehkäisijänä ja yleisenä hyväntekijänä. (sunnuntaina 5.4.)

JIM D Henkilökuva: Murhaaja Jerry Burdos -dokumentissa tutustutaan mieheen, joka eli vaikean lapsuuden, kärsi ongelmallisesta äitisuhteesta sekä mielenterveyshäiriöistä jo nuorena poikana. Armeija-ajan jälkeen Jerry päätyi avioliittoon, jonka ohella omaan sairaaseen puuhasteluunsa - nuorten naisten tappamiseen. (sunnuntaina 12.4.)

JIM D Henkilökuva: Murhaaja Edward Kemper -dokumentti paljastaa ulkopuolisten silmissä hyväkäytöksisen Edward Kemperin salaisen maailman. Lukuisia naisopiskelijoita raa’alla tavalla surmannut murhaaja purki vihansa äitiään kohtaan näihin onnettomiin uhreihin. (sunnuntaina 19.4)

JIM D Henkilökuva: Murhaaja Gary Ridgway -dokumentissa tutustutaan niin sanottuun Green Riverin murhaajaan Gary Ridgwayhin. Ridgway tunnusti murhanneensa 48 naista ja arveli, ettei koskaan jäisi kiinni, sillä kukaan ei jäisi kaipaamaan kadonneita prostituoituja. (sunnuntaina 26.4.)



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Michael Jacksonilta ... Michael Jackson julk... >

Keskustelut (3 viestiä)

LeCtUrE

Rekisteröitynyt 02.10.2007

11.03.2009 klo 17.19

Sithole on aika shithole. Mitkäköhä on fiilikset ku pääsee vapaaks 2410 vuoden päästä :/
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

11.03.2009 klo 21.38

Aikasemmin Tuli kerran ED GEIN, joka oli sangen mielenkiintoinen dokkari.. Jäin kaipaamaan lisää ja sitähän nyt sitten sainkin..
En taida olla ainoa joka lukee sitholen aina Shitholena..
lainaa
pikassso

13.03.2009 klo 13.39

Moses-poika olisi saanut Suomessa puolitoista vuotta ehdollista ja 2300 euroa sakkoja.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova