Tuorein sisältö

Manserock stadionilla -tapahtumassa mukana myös Jenni Mustajärvi - luvassa Popedaa ja Patea

Tänään klo 09.40 | Luettu: 158 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Manserock stadionilla -tapahtumassa Tammelan stadionilla 1.8. esiintyvä Kaikkien aikojen Manserock-orkesteri on saanut lisävahvistuksen. Jenni Mustajärvi liittyy Martti Syrjän, Pauli Hanhiniemen, Noora Louhimon, Heikki Helan ja Mikko Alatalon rinnalle yhdeksi yhtyeen solistiksi. Yhtye esittää laajan kattauksen manserockin ikimuistoisimpia hittejä muun muassa Eppu Normaalilta, Popedalta, Pate Mustajärven soolotuotannosta, Juicen eri kokoonpanoilta ja Ilonalta.

Jenni Mustajärvi on tehnyt soolouraa liki 10 vuoden ajan. Tänä vuonna Mustajärvi julkaisee EP:n. Konsertissa hän tulee tulkitsemaan isänsä tunnetuksi tekemiä kappaleita niin Popedalta kuin Paten soolouralta, sekä poimintoja omasta tuotannostaan.

"On valtavan suuri kunnia nousta tämän superkokoonpanon kanssa samalle lavalle, ja päästä tulkitsemaan itselleni tärkeitä, rakkaan isäni kappaleita, sekä omaa tuotantoa stadionyleisön eteen. Haikeus, ilo ja kunnia samassa paketissa", Jenni kommentoi.

Manserock-orkesterin tuottajana ja kitaristina toimii Juha Torvinen. Rummuissa nähdään Aku Syrjä, bassossa Sami Ruusukallio ja koskettimissa Kalle Ruusukallio. Taustalaulajina toimivat Nelli Petro, Kalle Ruusukallio ja Toni Lähteenmäki, joka myös tulkitsee muutaman manserock-hitin.

Illan avaa tamperelainen DJ Tuomas of Finland sekä paluun tekevä Negative.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Ruotsalainen metalli... Kuopiorockin artisti... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova