The Pitt 1-2: anna kävyn pudota, jos on laskuvarjokielto

Levoton sirpaleisuus on useimpien sarjojen synti, mutta reaaliaikaisessa sairaalasarjassa se on ominaisuus, teema ja sanoma. Ensiapumaisten tapausten putki on aina jossain määrin kiinnostava ja provosoiva, joten sitä pysyy hienosti hereillä, vaikka arvostelijaa jännittää, löytyykö punaisia lankoja ennen kuin perusteet on märehditty puhki.

Kun joillakin on ensimmäinen semiromanttinen sekunti, se ei voi johtaa mihinkään ennen 2. kautta? Se, että päähenkilö toistaa rutiinilla tietyt asiat ja vaikuttaa hienovaraisesti väsyvän siihen, on vihje "mielialan kehityksestä", joka "korvaa hahmonkehityksen"? Potilailla ja omaisilla voi olla hienoakin kehitystä, kun kriisi pakottaa kohtaamaan todellisuuden ja tekemään päätöksiä.

Potentiaalisesti pääsen sanomaan jotakin päätöksistä? Inhoan kuolemiseen liittyvää hysteriaa, joten kovin haaste saattaa olla tylyjen kommenttien sensuroiminen. Miten ymmärtäväinen pitää olla, jos dementoituneella kävyllä on jo elvytyskielto, mutta eläkeikäinen jälkeläinen on yhä sen tason kakara, ettei hän halua päästää isistä irti? On toinen, vastaava mutta nuorempaa ihmistä koskeva tapaus muistuttamassa, milloin on lupa järkyttyä tragediasta.

"Hahmonkehitystä tuuraa" sekin, että päähenkilöillä on opittavaa toisistaan. Tohtorit viittaavat historiaansa. Hoitsulla on hälyttävä jalkapanta. Noah Wyle on pääroolissa miellyttävä kuin kadonnut ystävä, kun en muista häntä sitten Teho-osaston nähneeni, joten mikä tahansa häneen liittyvä tiedonjyvä palvelee.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1

Katsottu: HBO Max