Elektronisen musiikin suurnimi Massive Attack Suomeen - näin hankit liput ennen yleisen myynnin alkua
Elektronisen musiikin suurnimi Massive Attack saapuu toukokuusa Suomeen.
Brittiläinen Massive Attack konsertoi Helsingin Veikkaus Arenalla keskiviikkona 27. toukokuuta osana "Massive Attack Live 2026 Euroopan" -kiertuettaan. Konsertin liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina 27. helmikuuta klo 10.00.
Englannissa vuonna 1998 perustettu Massive Attack on tänään julkistanut seitsemän konserttia tulevalle Massive Attack Live 2026 Euroopan-kiertueelleen. Suomen lisäksi yhtye kertoo vierailevansa Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Belgiassa ja Ranskassa. Edellisen kerran Massive Attack konsertoi Suomessa vuoden 2016 Flow Festivaalilla.
"Uusi live-esityksemme tulee olemaan kunnianhimoisin ja radikaalein harppaus 3D:n ja United Visual Artistsin yhteistyössä sitten vuoden 2003. Purkamalla ja käänteismallintamalla algoritmeja paljastaaksemme niiden synnyttämiä sisältövinoumia ja itseään vahvistavia kierteitä haluamme herättää keskustelua itsevarman, voimaantuneen yksilöminän särkyneestä unelmasta aikana, jolloin liberaalit demokratiat ovat maailmanlaajuisessa kriisissä", Massive Attack kertoo.
Bristolin klubeilta 1990-luvun lopussa koko maailman tietoisuuteen nousseen Massive Attackin elektroninen musiikki on yhdistelmä jazzia, hip hopia, rockia ja soulia. Yhtyeen kansainvälinen läpimurto tapahtui jo debyyttialbumilla "Blue Lines" (1991), jota pidetään modernin elektronisen musiikin yhtenä merkittävimpinä teoksista.
Massive Attack on julkaissut kaikkiaan viisi studioalbumia, jotka kaikki ovat myyneet kultaa tai platinaa. Yhtyeen viimeisin albumi on vuoden 2010 "Heligoland", ja tuorein julkaisu vuoden 2020 "Eutopia EP". Lisäksi yhtye on tunnettu vahvasta yhteiskunnallisesta ja poliittisesta aktiivisuudestaan, mikä näkyy niin musiikissa kuin visuaalisissa tuotannoissaankin.
Yleinen lipunmyynti alkaa perjantaina 27.2 klo 10 (Ticketmaster).
HUOM! Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa keskiviikkona 25.2. klo 10:00 – perjantaina 27.2. klo 9:00 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music.
My Live Nation -ennakkomyynti: to 26.2. klo 10:00 – pe 27.2. klo 9:00 rekisteröityneille jäsenille. Rekisteröidy osoitteessa:?livenation.fi/register

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti