The Pitt 1-4: kannattaisi ehkä hyväksyä se. Melkein mikä tahansa.

110-vuotias rusina päätti kunnioittaa faijansa elvytyskieltoa, mutta häntä yhä ahdistaa. Tohtori Robby pahoittelee sitä, jos hän kuulostaa liian yksinkertaiselta, mutta hän haluaa tarjota simppelin vinkin simppelissä tilanteessa, jossa kenelläkään ei ole merkittävää painolastia: sano lähtevälle omaiselle "rakastan sinua", "kiitos", "annan anteeksi" ja "pyydän anteeksi".

Tunteellinen puoleni nyökytteli, että näin se menee ja tämä on hyvin liikuttavaa, ja kyyninen puoleni nyökytteli, että näin se menee, joten mikä tämän ymmärtämisessä voi olla monille vaikeaa. Jos kuolen ansaitusti juuri avaamaani juustonaksupussiin, tahdon kiittää mahdollisuudesta kirjoittaa näitä, rakastin tätä, pyydän anteeksi kaikkea kamalaa ja sekavaa, ja annan anteeksi, ettei moni kommentoinut.

Tohtorilla on painolastia: hän muistelee toisinaan koronaviruspandemian kaaosta. Äkillinen paniikkireaktio nostaa kulmia, mutta suorituksen muut vivahteet myyvät sen, että tässä on visio. Sivujuonissakin alkaa näkyä sekunteja, jotka siunaavat olettamamme. Pidän tästä enemmän kuin uskoin. Melkein harmittaa, etten päättänyt katsoa päivästä kertovaa kautta päivässä.

Koin useamman sivujuonen summaksi sen, että ihmissuvun ylläpidossa on mutkansa, kun on erikseen transhahmo, gynekologinen ongelma ja ilmeisesti suhteellisen yleinen tilanne, jossa satunnainen hius on vaarassa katkaista vauvan verenkierron. Teemoja voi miksailla oman maun mukaan, kun on myös mm. opiskelijoiden lääkekokeilu, Manneken Pis -pultsari ja kaapattu ambulanssi, jonka kohtalosta lyödään vetoa reteästi. Kun on vähän hohhailua, vaikka uudet potilaat odottavat, jakso vaikuttaa tekevän sen huomion itse.

Kaikkien (fiktiivisten) sydänkohtausten ja rintakipujen jälkeen taidan jättää loput naksut huomiselle.


Keskiarvo 4 jakson jälkeen:


< Jakso 1-3

Katsottu: HBO Max