UMK26-voittaja keräsi valtavan äänimäärän
UMK26 -kilpailun on voittanut ja Suomen seuraava Euroviisuedustaja on Linda Lampenius & Pete Parkkonen.
Lampeniuksen ja Parkkosen kilpailukappale Liekinheitin sai valtaisan äänivyöryn - Liekinheitin sai enemmän yleisöääniä kuin muut kilpailijat yhteensä eli 492 pisteen verran.
Toiseksi sijoittunut Antti Paalanen keräsi yleisöääniä 152 pisteen verran.
Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen johto oli selvä jo kansainvälisten raatien pisteiden jälkeen. Antti Paalanen oli toisena myös raatien pisteissä.
Lampeniuksen & Parkkosen sekä Antti Paalasen jälkeen yhteispisteissä kolmanneksi tuli Komiat (116 pistettä). Piste-erot venyivät suuriksi, sillä voittajan kokonaispisteet olivat 570.
Suomi esiintyy kevään Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa tiistaina 12.5. Ensimmäisessä semifinaalissa ovat mukana myös mm. Ruotsi ja Viro.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti