Tuorein sisältö

Suomalaisen artistin kymmenen keikan Kiinan kiertue ei ole aivan jokapäiväinen uutinen

Tänään klo 09.08 | Luettu: 226 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomalaisen artistin kymmenen keikan Kiinan kiertue ei ole aivan jokapäiväinen uutinen.

Sariolan viime vuonna Suomessa ilmestynyt "Voyager"-albumi julkaistiin alkuvuodesta Japanissa arvostetun King Recordsin kautta. Julkaisun myötä Sariola suuntaa huhtikuussa kolmen viikon mittaiselle Aasian-kiertueelle Kiinaan, Hongkongiin ja Japaniin. Tokion konsertissa lavalle nousee erikoisvieraana kansainvälisesti tunnettu kitaristi Seiji Igusa.

Voyager-albumilta on tänään julkaistu Four Kingdoms -kappaleen musiikkivideo. Petteri Sariolan säveltämä ja tuottama kappale rakentuu neljästä osasta, jotka symboloivat neljää eri kulttuuria ja musiikillista maailmaa. Kappale kuljettaa kuulijan matkalle näiden maailmojen läpi kuin tutkimusretkelle, jossa erilaiset rytmit, sävyt ja tunnelmat kohtaavat.

Musiikillisesti kappale yhdistelee vaikutteita eteläamerikkalaisesta klassisesta musiikista, fuusiosta sekä dub-teknohenkisistä äänimaisemista. Lopputulos on seikkailullinen ja vahvasti melodinen instrumentaaliteos, joka kuljettaa kuulijaa genrejen ja kulttuurien rajojen yli.

VOYAGER-ALBUMIN AASIAN KIERTUE 2026

Kiina

02.4. Peking
03.4. Peking
04.4. Nanjing
05.4. Shanghai
07.4. Hangzhou
08.4. Zhengzhou
10.4. Chengdu
11.4. Guangzhou
12.4. Shenzhen
14.4. Hong Kong

Japani

16.4. Tokio
19.4. Osaka





(Foto AJ Savolainen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Muistutus, saksalain... Mongolialainen The H... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova