Tuorein sisältö

Mongolialainen The Hu vyöryttää kahden uuden biisin voimin

Tänään klo 09.40 | Luettu: 184 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mongolialaisbändi The Hu julkaisi uutta.

Hunnu rockin pioneeriyhtye The HU hemmottelee fanejaan peräti kahdella uudella kappaleella, kun The Men sekä Warrior Chant on saatu julkaisuun.

Kappaleet ovat syvällä The Hun perinteikkäässä ja omaleimaisessa ytimessä niin sanoituksiltaan kuin sävellyksiltään. Mongolialaisia perinnesoittimia on käytetty runsaasti äänimaailman luomiseen, samalla kun kun massiiviset kitaravallit ja tanakka poljento luovat raskaalle rockille ominaisen pohjan.

”The Men -kappaleen inspiraatio pohjautuu mongolialaiseen käsitteeseen ihmisen sisäisestä voimasta. Kappale alleviivaa sitä, kuinka tärkeitä ovat yksilön sisäinen vahvuus ja hyväntahtoisuus maailmaa kohtaan. Miehen energiaa tulisi ruokkia positiivisuudella, voimalla ja anteliaisuudella. Tämä kappale pyrkii välittämään tuota ikiaikaista viisautta eteenpäin. Sanoitukset kannustavat niin nuoria kuin vanhempiakin miehiä olemaan päättäväisiä ja vaalimaan niitä unelmia, jotka rakentavat hyvää. Halusimme keskittyä nimenomaan positiivisiin ajatuksiin, jotka saavat kuulijan pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa ja sitä, miten omaa sisäistä voimaa voi vahvistaa. Toivomme, että kuulijat tavoittavat tämän kappaleen kautta mongolialaisen elämäntavan ytimen", taustoittaa laulaja Galaa.

Yhtye on tehnyt uutta aluevaltausta nyt myös Netflixin puolella. The HU toi tunnistettavan soundinsa One Piece -animesarjan soundtrackille Pray To The Sun -kappaleella

Suomessa The HU nähtiin ensimmäistä kertaa Tuskassa vuonna 2023, jonka jälkeen bändi myi Helsingin Kulttuuritalon sekä Tampereen Pakkahuoneen loppuun. Viime kesänä yhtye esiintyi myös Ilosaarirockissa.Yhtye suuntaa toukokuussa Pohjois-Amerikan kiertueelle kovassa suomalaisseurassa, sillä kiertuekaravaanin kyydissä ovat myös Apocalyptica sekä The Rasmus. Euroopan-kiertue on luvassa syksyllä, jolloin Suomea lähimmät keikat osuvat Puolan Varsovaan.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomalaisen artistin... Ricky-Tick Big Band ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova