Sonic the Hedgehog 4 -leffan härnäke vahvistaa Amyn, Shadowin ja Jim Carreyn
Sitä on saatu jännittää Sonic the Hedgehog -leffan ensi-illasta lähtien, jatkaako Jim Carrey tohtori Robotnikin roolissa. Aiemmin mies ei jatko-osista juuri piitannut, eikä hän ole monia muitakaan rooleja enää huolinut. Vähintään kerran asia on vahvistettu niin myöhään, että Carreyn paluu haiskahti pelkältä vierailulta, mutta uskollisesti hän on jaksanut säheltää leffojen tärkeimpänä ihmishahmona.
Ellei allekirjoittanut erehdy, se on vahvistettu vasta nyt, että Carrey nähdään Robotnikinä neljättä kertaa ja että Keanu Reeves ääntelee toistamiseen Shadow the Hedgehogin roolissa. Edellisen elokuvan lopputekstikohtaus lupasi, että mukaan liittyy isoa vasaraa heiluttava tyttösiili Amy Rose. Hänen äänenään toimii Kristen Bell.
Leffassa nähdään myös paha robotti Metal Sonic, joka saattaa olla mykkä hahmo.
Ensi-ilta on tasan vuoden kuluttua. Joulukuussa 2028 valmistuu nimeämätön viides elokuva, joka tähän tietoon keskittyy toiseen hahmoon. Hän saattaa olla Shadow, joka on kulttimaineessa (kuten tunnettujen sankarien mustaksi maalatut ja asenneongelmaiset versiot yleensäkin ovat). Knuckles sai jo oman minisarjan.
Ohjaaja Jeff Fowler ja Amyn vasara:

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti