Metallican verinen tempaus lopulta suuri menestys
Metallica auttaa All Within My Hands Foundationin kautta vähävaraisia niin omilla kotikulmillaan USA:ssa kuin muualla.
Bändin oma hyväntekeväisyysjärjestö on monessa mukana. Yksi Metallican tempauksista oli yhteistyö paikallisen Punaisen Ristin kanssa. Viime vuoden huhtikuussa alkanut yhteistyö, jossa Metallican faneja innostettiin verenluovuttajiksi, onnistui mainiosti.
Kampanjan avulla saatiin kaikkiaan 25 000 verenluovutusta. Kun edellämainittuun lukuun lisätään Metallican Austalian kiertueen aikana australialaisten fanien luovutukset, yhteismäärä kasvaa lähes 40 000.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti