Tuorein sisältö

Kolme vuotta sitten julkaistiin albumi, jonka kaikki 36 biisiä nousivat samaan aikaan USA:n singlelistalle

Tänään klo 00.36 | Luettu: 258 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ennätykset on tehty rikottaviksi, mutta amerikkalaisen countryartistin Morgan Wallenin kolmannen studioalbumin "One Thing at a Time" saavutukset parin vuoden takaa ovat huimia.

Maaliskuussa 2023 julkaistu albumi sisältää 111 minuutia musiikkia, peräti 36 biisiä. Kolme vuotta sitten albumi ylsi suoranaiseen ihmetekoon Billboardin Hot 100-listalla: albumin kaikki 36 biisiä olivat listalla samaan aikaan. Kaikkien aikojen ennätys, Draken 27 samanaikaista biisiä 100 kärkisinglen joukossa, jäi kauas taakse. Wallenin menestysalbumilta irtosi parhaimmillaan 5 Top10-hittiä samalle viikolle.

Levyä myytiin debyyttiviikolla yli 500 000 kappaletta. 19 viikkoa listakärjessä ja kaikkiaan 100 viikkoa Billboard 200 -listalla. Lisäksi 87 viikkoa Billboardin Top Country Albums -listan kärjessä. Levy on myynyt USA:ssa yli 9 miljoonaa kappaletta.

Myös Wallenin tammikuussa 2021 ilmestynyt "Dangerous: The Double Album" oli valtava menestys. Kymmenen viikkoa Billboardin listan kärjessä, ja ennätykselliset 97 viikkoa Billboardin Top Country Albums -listan kärjessä. Wallen on siis julkaissut kaksi Top Country Albums -listan pisimpään listakärjessä pysynyttä albumia.







(Foto: Depositphotos.com)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jeremy Clarkson järj... Kotiteollisuus-rokka... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova