Teknomusiikin tapahtuma kauppakeskuksessa ilman ääntä - Silent Disco vuorossa perjantaina
Helsingin Kalasatamassa Redin kauppakeskuksessa saadaan kokea perjantaina 10. huhtikuuta ainutlaatuinen teknomusiikin tapahtuma, kun yhdeksän kotimaista teknoartistia esiintyy siellä ilman ääntä.
Luvassa on Silent Disco -niminen pop-up -tapahtuma, jossa musiikki kuuluu yleisölle ainoastaan kuulokkeiden kautta.
Silent Disco -tapahtuma pidetään Redin K1-kerroksessa perjantaina kello 17–19. Kuunneltavana on kaksi samanaikaista esitystä kuulokkeiden eri kanavilla. Artisteina ovat Artheia, Aztronaut, Miia Solar, MARTIN K4RMA, Valkrund, Zhaipaa, Agnia B2B TGA ja Pink Nightmare. Tapahtuma on ikärajaton ja sinne on vapaa pääsy.
"Luvassa ovat todellisen uuden ajan teknoreivit keskellä vilkasta kauppakeskusta kuitenkin niin, ettei musiikki häiritse heitä, jotka eivät halua sitä kuulla. Soitamme monenlaista teknoa, kuten hard styleä ja hard teknoa", kertoo tapahtumassa itsekin MARTIN K4RMA nimellä esiintyvä Martin Karm Silent Discoa järjestävästä SoundVaultista.
Silent Disco ennakoi Redin lähistöllä Suvilahdessa toukokuussa pidettävää Suomen suurinta teknofestivaalia, SoundVaultia, jossa esiintyy yli 40 artistia 22.–23. toukokuuta.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti