Tuorein sisältö

Suomalaisen mezzosopraanon toimesta opperaa ja metallia yhdistelevä biisijulkaisu

Tänään klo 12.49 | Luettu: 163 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Oopperan ja metallin yhdistävä Kingdom of Beauty -single esittelee Satu Cunninghamin upean äänen. Tuottaja Jimmy Westerlund viimeisteli ison biisin kitarasoololla

Jo yhdeksänvuotiaana ensimmäisen kappaleensa kirjoittanut ja myös Yleisradion Maailmalle-dokumentissa televisiossa nähty Satu Cunningham julkaisee tänään uuden Kingdom of Beauty -singlen, jossa yhdistyy kaksi hänen musiikillista rakkauttaan: 80-luvun melodinen rock sekä ooppera.

Satu muutti 2000-luvun alussa Lontooseen liki kymmeneksi vuodeksi, ja palattuaan Suomeen hän aloitti opinnot Lahden konservatoriossa. Mezzosopraano konsertoi nykyään vuosittain useammassa konsertissa, ja hän on myös säveltänyt italiankielisen operettityylisen kappaleen kunnioituksesta oopperaan.

Myös kilpatanssiparketeilla nähty Satu jatkoi musiikin tekemistä paikallisten tuottajien ja erilaisten yhtyeiden kanssa myös Lontoon-vuosiensa aikana. Tänä vuonna auennut uusi musiikillinen sivu kotimaassa on yhtä aikaa sisällöllisesti inspiroiva sekä innoittava. Kingom of Beautyn ensimmäiset versiot syntyivät kesällä 2025.

"Melodinen rock ja klassinen laulu kulkevat käsi kädessä rinnakkain. Kirjoitan usein biisit suoraan nuoteiksi pianon ääressä, ja usein parhaat ideat tulevat päähäni yöllä."

Satua on joskus kutsuttu nimellä "queen of modulations" (modulaatioiden kuningatar), ja tämä hauska piirre kuuluu myös uudella singlellä, joka sai loppusilauksensa muun muassa One Desiren ja yhdysvaltalaisen Giant-yhtyeen kitaristina ja tuottajana toimivan Jimmy Westerlundin käsittelyssä. Jimmy äänitti myös singlellä kuultavan soolon.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tampereella juhlitta... YleXPopin artistinim... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova