Tuorein sisältö

Daredevil: Born Again 2-4: sarja muistaa perustuvansa sarjakuviin!

Tänään klo 15.00 | Luettu: 164 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 2 - Jakso 4:
Gloves Off


Aloituskohtaus on erinomainen verrattuna kauden alun kaltaisiin tilanteisiin, joissa supersoopa unohtaa perustason mahdollisuudet. Napakymppi on psykopaatti. Hän silti vastustaa pormestari Kingpinin pahoja poliiseja. Nyt Napakymppi esitetään hymypoikana, jolla on harmoninen aamu, kunnes hän itse kutsuu kymmenen raskaasti aseistautunutta pollaria kahvilaan, jossa hän sitten teurastaa heidät vaivatta hammastikuilla ja haarukoilla. Ainoa vika pöhkössä kohtauksessa on roiston hillitty asu; tällaisilla kohtauksilla trikoot ansaitaan.

Ja kun pyörä pyörii:

Kingpin päätti viimeksi räjäyttää laivansa, kun Daredevil oli iskenyt hänen vankilaansa. Sillä ei ollut ilmeistä merkitystä, että Kingpin vierittää syyn naamiotyyppien niskoille, koska hän jo ylläpitää poikkeustilaa. Kärkevän alun ansiosta on mahdollista uskoa eskalaatioon eli siihen, että tämä on sarjakuvaversio Yhdysvaltain mahdollisesta lähitulevaisuudesta eikä vesitetty versio nykyisyydestä. Pikkuasiatkin kehystyvät hitusen eri tavoin.

Eläkevaari Kingpin valmistautuu ottelemaan julkisesti nyrkkeilykehässä, koska niin sanotaan. Virallisesta sanomasta riippumatta tämä toimii parodiana siitä, että presidentti Trump kaavailee UFC-ottelua Valkoisen talon pihalle.

Se on perushyvää satiiria, että kuvernööri on valmis tukemaan Kingpiniä, koska kaikki Kingpinin tukijat eivät ole yhtä seinähulluja kuin Kingpin.

Sarjan pitäisi panostaa enemmän sankariinsa, mutta hänen aistinsa ja katolilaisuutensa sentään muistetaan, kun hän jäljittää Napakymppiä. Monista vetelistä jaksoista johtuen en olisi ihmetellyt, jos DD:n ja Kympin turha matsi olisi huipennus ja sitten osa asioista unohtuisi tunniksi. Tämä jakso johdonmukaisesti etenee Kingpinin matsiin saakka, sitoen kaiken mainitun yhteen.


Keskiarvo 13 jakson jälkeen:


< Jakso 2-3

Katsottu: Disney+

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Daredevil: Born Agai... Tanskan raskaamman m... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova