Tuorein sisältö

Toinenkin jalka päätyi hautaan Slummien miljonäärin hallitessa

23.03.2009 klo 13.30 | Luettu: 1549 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Slummien miljonääri nousi jälleen viikonlopun katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa. Jo 38 000 suomalaista on nähnyt romanttisen fantasiadraaman, jota esitetään maassa vain 12 kopiolla.

Romanttiseksi draamaksi voidaan luokitella katsotuin uutuuskin, 32 kopiolla esitetty Marley & Me, jossa nähdään myös runsaasti nelijalkaisesta nimihenkilöstä juontuvaa komediaa. Jennifer Anistonin ja Owen Wilsonin tähdittämä hömppäleffa perheestä ja koirasta on tuomittu useimmissa yhteyksissä tylsäksi ja päämäärättömäksi; toisinaan elokuvaa on kehaistu liikuttavaksi.

Kansa viittasi kintaalla kotimaiselle draamakomedialle Toinen jalka haudasta. 35 kopiolla esitetty uutuus veti saleihin vain 3 000 katsojaa, mikä on vähemmän kuin mihin aiemmin ensi-iltansa saaneet kotimaiset Ralliraita ja Kielletty hedelmä tänä viikonloppuna venyivät. Kotimaisuus ei estänyt edes kriitikoita antamasta negatiivista palautetta: hidastempoinen kömpelö farssi ei ole useimpia huvittanut.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

1. Slummien miljonääri (13 906 katsojaa) - arvostelu
2. Marley & Me (7 610 katsojaa) - arvostelut
3. Bolt (6 701 katsojaa) - arvostelu
4. Watchmen (5 910 katsojaa) - arvostelu
5. Himoshoppaajan salaiset unelmat (4 089 katsojaa) - arvostelu
6. Ralliraita (4 012 katsojaa)
7. Kielletty hedelmä (3 729 katsojaa) - arvostelu
8. Benjamin Buttonin uskomaton elämä (3 433 katsojaa) - arvostelu
9. Desperon taru (3 409 katsojaa) - arvostelu
10. Toinen jalka haudasta (3 009 katsojaa) - arvostelu

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Levy-yhtiö ei innost... Coenin veljekset jäl... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova