Tuorein sisältö

Kanadalainen genrerajoilla leikkivä ja avantgardistista elektronista poppia loihtiva Allie X ensimmäistä kertaa Suomeen

Tänään klo 15.19 | Luettu: 140 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kanadalainen popkameleontti, genrerajoilla leikkivä ja avantgardistista elektronista poppia loihtiva Allie X saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen.

Artisti nähdään Helsingin Korjaamolla tiistaina 29. syyskuuta. Keikan lipunmyynti käynnistyy torstaina 30.4. klo 9 Lippu.fissä.

Allie X, eli Alexandra Hughes, on visuaalisenakin taiteilijana tunnettu laulaja-lauluntekijä, jonka taiteessa yhdistyvät epäkonventionaaliset äänimaisemmat, Lady Gagasta ja Charli XCX:sta inspiroituneet melodiat ja tanssittavuus sekä vahva, goottihenkinen visuaalinen maailma. Tuottajanakin työskentelevä artisti on tehnyt toistuvasti yhteistyötä muun muassa australialaisen poptähden Troye Sivanin kanssa.

Allie X julkaisi viime vuonna uusimman albumin "Happiness Is Going To Get You", jolla kuullaan myös aiempaa instrumentaalista ja herkkää tuotantoa vastapainona aiemmille hiteille, kuten provosoivaksikin kuvailtu tanssihitti Off With Her Tits.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Zorron ja Quentin Ta... Tampereen Classical ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova