Tuorein sisältö

90’s Fin Cover Boyz & Girlz & Nina Tapio kierrättää Taikapeiliä

Tänään klo 10.24 | Luettu: 144 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Viidesti kultaa ja kahdesti platinaa myynyt 90’s FIN Cover Boyz & Girlz ja Nina Tapio loivat uuden version Taikapeilin Jos jäät mun luo -hitistä.

Tähän mennessä noin 25 miljoonaa striimiä jo kerännyt 90’s Fin Cover Boyz & Girlz! ja Nina Tapio antavat tänä keväänä yhdessä uuden elämän Taikapeilin hitille. Virallisesti tämän viikon perjantaina julkaistava uusi versio jatkaa 90’s Fin Cover Boyz & Girlz! -kvartetin julkaisuja, jotka ovat antaneet uuden elämän lukuisille 90-luvun kotimaisille hiteille. Tästä hyvänä esimerkkinä on, kun bändin versio Nylon Beatin kappaleesta Satasen laina valittiin Spotifyn toimesta TOP 6 -kesähitiksi vuonna 2021.

”Bändillä on ollut Taikapeilin Jos jäät mun luo -biisi mielessä jo vuosia, mutta se haluttiin toteuttaa vasta, kun Fin Cover tapasi Ninan yhteisellä keikalla ja sai häneltä siunauksen uuden version tekemiseen. Mahtavana lisänä Nina lähti myös mukaan julkaisuun!”.

Yhtye on julkaissut uransa aikana musiikkia yhdessä myös muun muassa Kake Randelinin ja Markku Aron kanssa. Vuonna 2018 perustettu yhtye on ehtinyt tähän mennessä haalia viisi kultasingleä sekä kaksi platinaa, ja kokoonpanon ympärille on muodostunut keikkojen myötä varsinainen "ysäriperhe", jossa saman henkiset ihmiset tapaavat säännöllisesti.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Power metal -veteraa... Ilosaarirockin nimil... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova