Robin Packalen kierrättää t.A.T.u:n klassikkokappaleen
Robin Packalen julkaisee 1.5. uuden singlen Running Through My Head, joka uudelleentulkitsee t.A.T.u.:n klassikkokappaleen All the Things She Said modernilla otteella
Running Through My Head sai alkunsa puolitoista vuotta sitten Ruotsissa, kun Packalen työskenteli tuottaja Herman Gardarfven kanssa. Alun perin kappale oli erilainen, mutta tekovaiheessa kertosäkeen päälle alkoi luontevasti asettua t.A.T.u.:n klassikkokappaleen melodia, eikä siitä enää haluttu luopua. Uudessa versiossa nostalginen tunnistettavuus yhdistyy moderniin ja pelkistettyyn pop-tuotantoon.
“Biisi syntyi jo puolitoista vuotta sitten, kun lyöttäydyin yhteen ruotsalaisen tuottaja Herman Gardarfven kanssa. Aluksi biisi oli toisenlainen, ja kertosäkeen paikalle pystyi tekovaiheessa hyvin hyräilemään t.A.T.u.:n All the things she said -biisiä. Se jotenkin sopi siihen. Ei osattu enää uudelleenorientoitua muuhun, vaan päätettiin,että tällä mennään. Muutimme sanoitusta suuntaan, joka tuo eri tavalla tunteet pintaan kuin mitä alkuperäinen punk-tyylinen versio tuo mukanaan. Muistan, että tekovaiheessa jo totesimme, että ei tulla varmasti saamaan lupaa käyttää alkuperäistä biisiä samplenä. Onneksemme kuitenkin näin puolentoista vuoden jälkeen saimme viestin, jossa meille kerrottiin, että lupa on myönnetty. Tää biisi on tarina sinisilmäisyydestä ja siitä, miten kannattaa olla varovainen, sillä asiat eivät aina ole sitä, miltä ulospäin näyttää.”
Kevään aikana Robin Packalen on kiertänyt Suomea loppuunmyydyllä, uran alkuvaiheen hittejä juhlistaneella "Arkiston aarteet 2.0" -kiertueella, joka on kerännyt innostuneen vastaanoton yleisöltä. Kesällä artisti nähdään useilla festivaalilavoilla ympäri maan.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti