Solar Sound Festival peruttu
Seinäjoella järjestettävä Solar Sound Festival oli tarkoitus juhlia 12.6.-13.6.
Festivaali on julkistanut valitettavan uutisen - Solar Soundia ei järjestetä kesällä 2026 heikon lipunmyynnin vuoksi.
"Päätös ei ollut meille helppo tai mieluinen. Halusimme uskoa viimeiseen asti, että lipunmyynti lähtisi vielä nousuun, mutta nyt olemme siinä vaiheessa, että päätös oli yksinkertaisesti tehtävä".
Rahat palautetaan Ticketmasterin kautta. Tarkemmat ohjeet toimitetaan lipun ostaneille erikseen.
Tapahtumassa oli tarkoitus esiintyä mm. Costi, Mouhous, Sara Bee, Costee, Cledos, Mikael Gabriel, Ahti, Portion Boys ja Viivi.
Urbaaniin ja elektronisen musiikin kaupunkifestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 2.–3. elokuuta 2013.

![]() |

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti