Tuorein sisältö

Metalliryhmä Bokassan musiikkivideolla basistille käy aina huonosti

Tänään klo 10.50 | Luettu: 107 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Norjalainen Bokassa singahti koko metallimaailman tietoisuuteen täysin puskista vajaat kymmenen vuotta sitten, kun Metallica ilmoitti ottavansa bändin kiertueelleen.

Nyt yhtye starttaa jälleen uuden aikakauden urallaan. Aavikkotunnelmalla höystetty melodinen stoner rock -single Doesn't Matter If You Love It Here on tietynlainen paluu juurille ja oman Kings of Stonerpunk Records -levymerkin pariin, jonka kautta Bokassa myös julkaisi bändin maailmanmaineeseen nostaneen "Divide & Conquer" -esikoisalbuminsa vuonna 2017.

"Olemme aina olleet bändi, joka tekee paljon itse, ja DIY-henki on ollut mukana siitä asti, kun buukkasin keikkamme ensimmäiset viisi vuotta olemassaolomme aikana – kyllä, jopa Metallica-kiertueen. Olemme aina haaveilleet siitä, että tekisimme tämän jälleen itse, ja olemme todella innoissamme siitä, että otimme tämän askeleen uuden singlen myötä."

Uutuus käsittelee ajankohtaisia asioita:

”Doesn’t Matter If You Love It Here kertoo siitä, miten me sivilisaationa olemme kohdelleet maapalloa pitkän ajan kuluessa, ja siitä, että kaikki saattaa nyt päättyä välinpitämättömyytemme vuoksi. Se on kuin suhde, joka on tullut tiensä päähän eikä ole enää pelastettavissa. Tavallaan kuin ihmisten ja maapallon luonnonvarojen välinen side".

Uuden singlen musiikkivideolla bändi järjestää basistin koe-esiintymisiä – varsin traagisin ja jopa verisin seurauksin. Videossa on grindhouse-henkinen ulkoasu ja tunnelma, ja se toimii kunnianosoituksena 70- ja 80-lukujen slasher-B-elokuville.

Bokassa suuntaa kesäkiertueelle, jossa bändi nähdään omien festivaalikeikkojen lisäksi samoilla lavoilla Clutchin tai Lagwagonin kanssa.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Antti Autio lokakuus...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova