Tuorein sisältö

Enkelimäistä laulua ja örinävokaaleita - sinfonisen metallin kotimainen veteraani julkaisi näytteen uuden laulajan potentiaalista

Tänään klo 00.08 | Luettu: 193 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimainen sinfonisen metallin uranuurtajiin lukeutuva Amberian Dawn julkaisee uuden laulajansa, Nicole Willertonin, kanssa "Temptation's Gates" -albuminsa 26. kesäkuuta. Nyt kuulijat pääsevät nauttimaan Unchained-singlestä videon kera.

Willertonin mukanaan tuomat sävyt pääsevät Unchainedilla ominaisuuksiinsa, kun Nicole päästää koko potentiaalinsa valloilleen aina voimakkaista örinälauluista enkelimäisten puhtaisiin vokaaleihin. Samalla kyse on ensimmäisestä kerrasta, jolloin Amberian Dawnin soundimaailmassa kuullaan vokaaleja näin laajalla spektrillä. Tietynlaisista kahleista vapautumisen teema on läsnä myös itse biisissä.

"Oli innostavaa kirjoittaa kappaletta perinteisen kitarariffin ympärille. Vuosien aikana en ole juuri keskittynyt klassiseen riffivetoiseen lähestymistapaan, mutta tällä kertaa se tuntui täysin oikealta. Kappale on hyvin dynaaminen ja sisältää monia erilaisia elementtejä, mikä haastoi laulajamme monella tasolla. Hän selviytyi siitä vaivattomasti ja teki loistavan suorituksen. Kappale myös suorastaan vaati maailmanluokan kitarasooloa – ja Emil toimitti sellaisen täydellä itsevarmuudella ja taidolla", bändin primus motor Tuomas Seppälä kehuu.

Singlen sanoitukset tehnyt Willerton jatkaa:

"Unchained kertoo sisäisestä kivusta vapautumisesta. Se kuvaa kamppailua pelon ja tuomitsemisen vangiksi jäämisestä. Kappale haastaa taipumuksen alentaa muita pelon tai epävarmuuden vuoksi ja muistuttaa, että olemme kaikki ihmisiä ja meidän täytyy saada olla omia itsejämme. Kappale käsittelee vapauden löytämisen ja omien demonien irtipäästämisen merkitystä".

"Nicole tuo bändiin uutta elämää, energiaa ja inspiraatiota. Hän on uskomattoman monipuolinen muusikko, omistautunut ammattilainen ja hänen kanssaan on upeaa työskennellä. Hänen luovuutensa ja draivinsa ovat vaikuttaneet jo nyt merkittävästi uuteen materiaaliimme. Kun aloin työskennellä uuden laulajamme kanssa, tunsin samanlaista innostusta kuin vuosia sitten, kun aloitin debyyttialbumimme tekemisen 2007–2008. Silloin olimme vielä tulokkaita bändimaailmassa, vaikka olimme jo kokeneita muusikoita. Tämän albumin myötä tunsin taas saman kipinän luoda jotain uutta."






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Viimeinen Masters of...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova