Tuorein sisältö

Vimma ja Tiisu tekevät yleisölle maksuttoman luontoteemaisen kiertueen

Tänään klo 11.25 | Luettu: 138 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vimma ja Tiisu tekevät syksyllä kahdeksan keikan mittaisen, Koneen Säätiön rahoittaman luontoteemaisen kiertueen.

Jokaisena iltana luvassa on kaksi keikkaa sekä paikallisia ympäristökysymyksiä käsittelevä keskustelutilaisuus, joka järjestetään yhdessä alueella toimivan Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistyksen kanssa.

Kiertue:
Helsinki - Pori - Kuopio - Jyväskylä - Joensuu (vain Vimma) - Oulu - Rovaniemi - Äkäslompolo

Tapahtumiin on vapaa pääsy.

Vimma on indierockia viuluilla. Kappaleet kertovat siitä, miltä planeetan tuhoaminen tuntuu ja mitä sille voi tehdä. Yhtyeen musiikki on aktivistitaustaisten jäsentensä elämien soundtrack: kovaa kohellusta ja haikeita hetkiä. Yhtyeen musiikissa kuuluu vaikutteita indierockista, popista, kansanmusiikista sekä hiphopista, ja kappaleiden aiheet ammentavat ilmastokriisistä, aktivismista ja luontosuhteesta.

Uuden aallon suomirock-yhtye Tiisu julkaisi helmikuussa 2026 uuden, järjestyksessään neljännen albuminsa "Kuuluisat viimeiset sanat". Uuden levyn teemoina ovat muun muassa ilmastokriisi, yhteiskunnan repeämät, ystävyyden ristiriidat ja ihmisyyden absurdi ydin.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Finntroll-mies soolo...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova