Tuorein sisältö

Scary Movie jyrää, Masters of the Universe floppaa: viikonlopun katsotuimmat elokuvat

Tänään klo 13.50 | Luettu: 295 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Analyytikot ennustivat oikein tämän viikonlopun. Kauhulla menee hyvin. Kuudes Scary Movie edustaa 2000-luvun alun nostalgiaa, ja se lupaa parodioida tuoreitakin kauhuleffoja, joten se nousi kärkeen sekä Suomessa että Pohjois-Amerikassa. Leffa on haukuttu lyttyyn kuten useimmat aiemmat osat, mutta se on välitön hitti. Pohjois-Amerikassa avaustulos on parempi kuin viimevuotisen Mies ja alaston ase -kierrätyksen kokonaistulos.

Alkuperäinen Masters of the Universe -elokuva floppasi vuonna 1987. 80-luvun alussa Masters oli ilmiömäisen suosittu lelubrändi ja piirrossarja, mutta näytelty leffa valmistui samana vuonna kun lapset olivat valmiita vaihtamaan Turtlesiin. Masters-brändiä on yritetty lämmitellä lukuisilla animaatio- ja lelusarjoilla, mutta saaga ei ole koskaan palannut lähellekään 80-luvun alun suosiota. Uusi näytelty elokuva maksoi 170 miljoonaa dollaria eli suunnilleen saman verran kuin The Mandalorian and Grogu, joka menestyy huomattavasti paremmin ja floppaa silti. Masters & Mando ovat jakaneet mielipiteet vastaavilla tavoilla, joten kumpikaan tuskin kokee ihmepelastusta.

Masters of the Universe -kierrätyksen kehittely alkoi 2007, jolloin se oli astetta parempi idea. Silloin Transformers-leluleffojen suuri suosio oli vasta alkamassa. Samaan aikaan tehdyt G.I. Joe -leluleffat eivät nousseet selkeiksi hiteiksi, mutta paremmin niilläkin meni kuin uudella Mastersilla menee tässä vaiheessa. Uuden Mastersin Pohjois-Amerikan avaustulos on hitusen korkeampi kuin uusimmalla Turtlesilla eli Mutant Mayhemilla, mutta Mutant Mayhem on 100 miljoonaa taalaa edullisempi teos, joka onnistui pysymään teattereissa tovin saatuaan ylistävää palautetta.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa

Sija. Elokuva (katsojia viikonloppuna) [katsojia yhteensä] |viikko|

1. Scary Movie (11 880) [11 880] |1|
2. Backrooms (8 691) [38 329] |2|
3. The Mandalorian and Grogu (4 734) [51 095] |3|
4. Michael (4 543) [144 897] |7| - arvostelu
5. Obsession (4 409) [26 323] |4|
6. Masters of the Universe (3 870) [6 546] |1| - arvostelu
7. Paholainen pukeutuu Pradaan 2 (2 891) [97 566] |6|
8. The Super Mario Galaxy Movie (1 908) [142 918] |10| - arvostelu
9. Lammasetsivät (1 494) [17 749] |5|
10. Bamse ja meren salaisuus (1 283) [14 244] |4|

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Pohjois-Amerikassa

Sija. Elokuva (viikonlopun tulos: milj. $) [kokonaistulos] |viikko|

1. Scary Movie (55,0) [55,0] |1|
2. Masters of the Universe (29,3) [29,3] |1| - arvostelu
3. Backrooms (25,9) [135,1] |2|
4. Obsession (25,6) [152,1] |4|
5. The Amazing Digital Circus: The Last Act (11,6) [19,5] |1|
6. The Mandalorian and Grogu (10,0) [155,8] |3|
7. Michael (7,7) [354,3] |7| - arvostelu
8. The Breadwinner (3,4) [13,8] |2|
9. Pressure (3,0) [11,2] |2|
10. Paholainen pukeutuu Pradaan 2 (2,8) [215,0] |6|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nyt on kesäistä fiil... Lokakuu tuo Suomeen ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova