Tuorein sisältö

Muistutus, kehuttu yhdysvaltalainen indieyhtye tänään Helsingin keikalla

Tänään klo 01.11 | Luettu: 155 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Muistutus. Musiikkimedian ylistämä indie-rock-yhtye The Sophs saapuu Los Angelesista Helsingin Kuudennelle Linjalle tänään tiistaina 9.6.2026. Keikkaillan Kutosella avaa Juppe.

The Sophs kuuluu tämän hetken puhutuimpiin uusiin yhdysvaltalaisiin kitarabändeihin. Yhtye tuli maineikkaan Rough Trade -levymerkin signaamaksi ensimmäisen demonsa perusteella, ja bändin debyyttialbumi "Goldstar" ilmestyi maaliskuun puolivälissä.

The Sophsin musiikissa yhdistyvät tarttuvat melodiat, villi energia ja useat eri genret – mieleen saattavat nousta esimerkiksi sellaiset yhtyeet kuin The Strokes ja Weezer. Bändin musiikissa kuuluu vaikutteita vaihtoehtorockista ja post-punksta, mutta se rakentaa soundinsa vahvasti omista lähtökohdistaan –?intensiivisestä dynamiikasta ja tarinankerronnasta, joka puhuttelee kuulijoita yli genre-rajojen. Yhtye on kerännyt huomiota myös energisillä live-esiintymisillään.

Kesän Euroopan-kiertueellaan The Sophs esiintyy klubien lisäksi muun muassa Primaveran ja Roskilden kaltaisilla jättifestivaaleilla.

Keikan avaava Juppe on Keidas-yhtyeestä tutun Julius Jäppisen sooloprojekti, jossa hän yhdistelee 70-luvun orgaanisuutta 90-luvun elektronisiin äänimaisemiin.

Liput myy Ticketmaster.

Aikataulut:
Ovet klo 19.00
Juppe n. klo 19.30
The Sophs n. klo 20:30




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mystisen ja okkultis...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova